keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kampanisut


 
 500g voita
 8 kkp vehnäjauhoja
 0,5 tl soodaa
 2 tl leivinjauhetta
 ripaus suolaa
 2 dl kermaviiliä
 1 muna
 1,5 dl vettä
 sokeria
 
 
Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi.
Lisää leivinjauhe, sooda ja suola.
Lopuksi sekoita joukkoon kermaviili, muna ja vesi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Anna olla kylmässä ainakin tunti ennen leipomista.
Pyörittele taikinasta noin peukalon pakuisia tankoja ja kaulitse ne littanaksi.
Leikkaa n.4cm pätkiä littanista tangoista ja tee jokaiseen viisi sakaraa veitsellä.
Taita nisut niin että viillot aukeaa kauniisti.
Ripottele pinnalle sokeria.
Paista n.10-15min, 200`c.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Marjaisat Brita- leivokset

Pohja:
150g margariinia
1,5 dl sokeria
4 keltuaista
1 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
 
Marenki:
4 valkuaista
2 dl sokeria
 
Pinnalle mantelilastuja
 
Väliin:
mansikkaa, vadelmaa
200g tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
vanilliinisokeria
2,5 dl vispikermaa
 
Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen joukkoon vatkaten.
Sekoita jauhot keskenään ja lisää seokseen vuorotellen maidon kanssa.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen joukkoon. Jatka sekoittamista kunnes vaahto on kiiltävää ja kovaa.
Levitä marenkiseos taikinan päälle.
Ripottele pinnalle mantelilastuja.
Levitä taikina öljytylle leivinpaperille ja paista n.20min, 175`c.
Jäähdytä pohja.
 
Sekoita tuorejuusto, vispattu kerma ja sokerit keskenään.
Leikkaa pohjataikina kahteen osaan.
Ripottele päälle marjoja.
Levitä kermaseos marjojen päälle ja laita toinen taikina kanneksi.
Leikkaa annospaloiksi.
 
 


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Siemenleivät juuritaikinasta



Juuritaikina
2 dl haaleaa vettä
3 dl vehnäjauhoja
5g hiivaa
 
Leipätaikina
juuritaikina+
2 dl kädenlämpöistä vettä
reilu 1 tl suolaa
n.4,5dl hiivaleipäjauhoja
1,5 dl auringonkukansiemeniä tms.
0,5 dl öljyä
 
1.päivä
Liota hiiva haaleaan nesteeseen ja vispaa joukkoon jauhot. Peitä taikina kelmulla ja anna juuren käydä lämpöisessä paikassa huoneenlämmössä n.24h.
 
2.päivä
Lisää juuritaikinaan kädenlämpöinen vesi ja suola.
Alusta joukkoon siemenet ja osa jauhoista.
Vaivaa loput jauhot ja öljy vähitellen taikinaan. Vaivaa ainakin 5min.
Kohota n.1h liinan alla.
Vaivaa taikinasta kaksi leipää.
Kohota.
Kypsennä 200`c. Paiston puolivälissä voitele leivät munalla ja ripottele pinnalle siemeniä.

Apple Pie amerikkalaisittain


 
Pohja:
5 dl jauhoja
200g kylmää voita
2 rkl sitruunamehua
4 rkl jääkylmää vettä

Nypi jauhot ja voi sekaisin. Lisää mehu ja vesi ja sekoita tasaiseksi möykyksi. Laita hetkeksi jääkaappiin.
Jaa taikina kahteen osaan ja kaulitse pohjalle ohut levy.
Levitä omenaseos päälle.
Kaulitse toinen möykky omenien päälle ja pistele haarukalla.

Täyte:
7 omenaa ( hapanta )
1 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
1 rkl kanelia
2,5 rkl vehnäjauhoja
2 rkl sitruunamehua
2 rkl sulaa voita
( 1 dl rouhittua mantelia )

 Sivele Pinnalle: ( paiston jälkeen )
2 rkl siirappia
1 rkl kiehuvaa vettä

Paista ensin 15min 225`c, pudota sitten lämpöä 200`c ja jatka paistoa n.30-40min.
Tarjoa lämpöisenä esim.vaniljajäätelön kanssa.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Marianne- brownies

150g tummaa suklaata
150g voita
2 dl sokeria
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja
n.150g mariannekarkkeja rouheena
 
Sulata suklaa ja voi mikrossa.
Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää vähän jäähtynyt voi-suklaaseos munavaahtoon.
Lopuksi lisää jauhot ja mariannerouhe.
Kaada seos leivinpaperoituun uunivuokaan. ( n.23x30cm )
Paista vajaa 30min, 175`c. Anna jäähtyä ja laita browniet kylmään,jolloin palat on helpompi leikata.
Tai tarjoa hieman lämpöisenä kylmän jäätelön kanssa! :)

Soda Bread ( soodaleipä )

5 dl jauhoja
4-5dl grahamjauhoja
2 tl sokeria
1,5 tl suolaa
1,5tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
4 dl piimää
2 munaa
2 rkl öljyä
 
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Muotoile taikinasta leipä/leivät ja paista heti 200`c, n.30min tai kunnes leipä on kypsä. ( kopauta pohjaa ja jos kumisee, niin valmis )

Vadelmatäytekakku kermapursotuksilla


lauantai 20. heinäkuuta 2013

Mansikkainen täytekakku

Normisti sokerikakkupohjat, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä mansikkahilloa ja vispikermaa. Koristeena vispikermaa ja tuoreita mansikoita.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Domino PoPs.


 
1 pkt minttu- dominoita
1 pkt vanilja- dominoita
muutama rkl maustamatonta tuorejuustoa
maitosuklaata
valkoista suklaata
nonparelleja
puutikkuja
 
Murskaa keksit erikseen.
Lisää kumpaankin keksimurskaan muutama rkl tuorejuustoa ja sekoita tasaiseksi.
Pyörittele massasta pieniä palloja ja laita ne tikkujen päähän. ( kastoin tikun pään ensin sulassa suklaassa ja sitten tökkäsin niin tarttui paremmin )
Laita tikut jääkaappiin kovettumaan ja sen jälkeen dippaile suklaaseen/ strösseleihin!
 

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Seeprakakku

4 munaa
3 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl kädenlämpöistä maitoa
2,5 dl öljyä
2 rkl kaakaojauhetta
 
Kuorrutus:
130g tummaa suklaata+ 1 dl vispikermaa
70g valkosuklaata
 
Vaahdota munat ja sokeri.
Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon vuorotellen kuivia aineita, maitoa ja öljyä.
Jaa taikina kahteen osaan ja sekoita toiseen puolikkaaseen kaakaojauhe.
Kaada vuoan pohjalle keskikohtaan vuorotellen vaaleaa ja tummaa taikinaa ( n.1dl kerrallaan ). Älä jää odottamaan taikinan leviämistä vaan kaada heti seuraavaa niin kauan että taikinat loppuu.
Paista 180`c n.40min.
Kuorruta jäähtynyt kakku suklaakermaseoksella ja piirrä viiruja valkoisella suklaalla.
Leikatessa kakkua paljastuu "seepraraitoja" kakun sisältä :)
 
( ohje bongattu Talo ja Koti lehdestä )
 
 

Savulohi- krustadit

n.100g savulohta
n.100 g creme fraichea
n.100g tuorejuustoa
tillisilppua
ripaus sitruuna/mustapippuria ja suolaa
valmiita krustadi-kuppeja
 
Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään hienoksi tahnaksi. Pursota kuppeihin juuri ennen tarjoilua ja koristele vaikka tillin tupsulla! :)

Valkosuklaa- raparperimoussekakku


Hevosenkenkä- pikkuleivät


torstai 11. heinäkuuta 2013

Sitruuna- unikonsiemen kahvikakku

resepti bongattu "Leila leipoo- ohjelmasta" :)

3 munaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50g voita
1 dl maitoa
3,5dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
3 sitruunan raastettu kuori+ 1 sitruunan mehu
0,5 dl unikonsiemeniä

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sulata voi ja lisää siihen maito. Lisää vaahtoon.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon varovasti käännellen.
Paista n.25-30min uunin keskitasolla. 175`c.
Kuorruta kakku ennen tarjoilua halutessasi tomusokeri- sitruunamehukuorrutteella.

Mansikkamoussekakku

Kirjottelen ohjeen heti kun ennätän :)

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Gluteeniton broileripiirakka

Pohja:
100g pehmeää margariinia
1 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta
2 dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta
1 dl juustoraastetta
1,5 dl kylmää vettä
 
Sekoita kaikki aineet tasaiseksi taikinaksi. Viimeiseksi vesi. Taputtele uunivuoan pohjalle.
 
Täyte:
n.300g broileria suikaleina
currya, mustapippuria, suolaa, paprikajauhetta
pari dl purjosilppua
n.200g turkkilaista jogurttia
n.2 dl kermaa
3 munaa
suolaa
 
Pinnalle juustoraastetta
 
Ruskista broilerin suikaleet ja purjosilppu. Mausta.
Kaada piiraspohjan päälle.
Kippaa päälle keskenään sekoitetut jogurtti.kerma,munat ja suola.
Paista n.25min, 200`c.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Nopeat rahkapullat

 
2,5 dl maitoa
25g hiivaa
1 dl sokeria
0,5 tl suolaa
2 tl kardemummaa
muna
6 dl jauhoja
75g voita tai margariinia
 
200g rahkaa
vanilliinisokeria
raesokeria
muna
 
225`c n.12min.

Sekoita kädenlämpöiseen maitoon hiiva,sokeri,suola,kardemumma ja muna.
Lisää noin puolet jauhoista ja sekoita.
Lisää sula margariini.
Lisää loput jauhot ja sekoita tasaiseksi.
Jaa taikina muffinsivuokiin. ( n.15 isoa )
Kohota liinan alla hyvin.
Jaa vanilliinisokerilla maustettu rahka pullien keskelle. ( paina pulliin ensin isot kolot )
Voitele reunat munalla ja ripottele vielä raesokeria pinnalle.
 

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Pellillinen herukkapiirakkaa

6 munaa
5 dl sokeria
5 dl täyjyvägraham- vehnäjauhoja
5 dl tavallisia vehnäjauhoja
pari tl vanilliinisokeria
n.1 rkl leivinjauhetta
3 dl maitoa
n.1 litra punaisia viinimarjoja
 
Sekoita kevyesti munat ja sokeri.
Lisää keskenään sekoitetut jauhot, vanilliinisokeri ja leivinjauhe.
Lisää lopuksi maito.
Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
Ripottele päälle viinimarjat.
Paista n.30-40min, 200`c.

Mantelikakku ( gluteeniton )

4 munaa
150g sokeria
1 tl kanelia
200g mantelijauhetta
50g tomusokeria
 
Vatkaa munat,sokeri ja kaneli paksuksi kermamaiseksi seokseksi.
Sekoita mantelijauhe joukkoon.
Kaada taikina irtopohjaiseen vuokaan (23cm) ja paista n.30min, 170`c tai kunnes tikkuun ei enää tartu taikinaa.
Anna kakun jäähtyä ja tomuta tomusokeria pinnalle ennen tarjoilua.